Alunperin kirjoitukseni piti käsitellä intohimoa, innostumista ja innostamista työssä eli aihetta, mihin suhtaudun suurella ammatillisella intohimolla. Mutta sitten kohtasin erään omaan asiaansa intohimoisesti suhtautuvan ihmisen, joka kävi sanallisesti päälleni ”kuin yleinen syyttäjä” lähes tunnin verran mielessään todennäköisesti tunne oikeassa olemisesta, oman asian tärkeydestä muiden asioiden yli, turhaumasta, pelosta ja pettymyksestä, jotka purkautuivat itseään toistavan, syyllisiä etsivän ja vaihtoehdottoman monologin kautta. Puhelun kulku ja selvästi puhelusta kuultanut intohimo omaa tärkeää asiaa kohtaan jäi pohdituttamaan niin paljon, että päätin kirjoittaa intohimon turvallisuusrajoista.

Mutta ennen kuin käydään ammatillisen intohimon rajoihin, haluan varoittaa, että vuosien coachin kokemuksella arvioin intohimon piilottamisen muilta, intohimon kateissa olemisen ja sen ettemme toimi työssämme intohimoisesti, paljon suuremmiksi ”ongelmiksi” kuin intohimon yli ryöpsähtämisen:

Intohimon ”keittäminen yli” on toteutumisen todennäköisyys huomioiden kohtuullisen pieni ongelma, mutta organisaatioissa yli keittämisen mahdollisuudella on merkittävä seuraus: etenkin isoissa organisaatioissa PELKO intohimon liiallisuudesta ja PELKO siitä, etteivät muut jaa minun intohimoani tai edes hyväksy tälläisestä asiasta innostumista, saa ihmiset jarruttelemaan hyvin varhaisessa vaiheessa. Tästä johtuen moni ei uskalla tavoitella unelmiaan tai toteuttaa työssään orastavia ideoitaan – saatika kertoa niistä muille. Ja tämän seurauksena kiinnostavienkin asioiden viestinnästä tulee tylsää pakkopullaa: varmuuden vuoksi jätetään kaikki (myös ns. myönteinen) tunne, tarinat ja oma kokemuspohjainen tieto taustalle, ettei vain tule leimatuksi ”ei-vakavasti-otettavaksi-huuhaa-tyypiksi” tai ”ei-ammattilaiseksi”.

Innostumisella ja intohimoisella suhtautumisella asioihin on kaksi äärilaitaa: 1) täysi 100% innostus, joka vie mukanaan, energisoi,  kohdentaa kaikkea toimintaa, energiaa ja ajattelua kohti innostuksen kohdetta ja 2) täydellinen innostumattomuus, masennus ja haluttomuus toimia. Useimmat meistä ovat pääsääntöisesti työpaikalla jossain noiden välimaastossa.

Ja samaan aikaan moni tunnistaa ilmiön äkillisestä innostumisen jälkeisestä pelosta, joka jarruttaa toimintaan laittamista: Mitä jos alan nyt tosissani toteuttaa tätä asiaa X meillä, pidetäänkö minua/ideaa ihan hulluna? Menetänkö kasvoni, jos alan nyt puhua tästä? Mitä jos kukaan ei lähde tukemaan ideaa, menetänkö kasvoni johtajana/asiantuntijana? Saanko koskaan enää töitä ammattilaisena, jos ehdotan jotain näin hullua (ja saan vaikka potkut)? Ja kuitenkin, paradoksaalisesti, yrityksissä ajetaan kuin käärmettä pyssyyn sitä, kuinka pitäisi olla innovatiivisia, kehittää ja mennä eteenpäin. Mutta harvoin, vain todella harvoin, puhutaan siitä mikä meitä estää kehittämästä jotain todella uutta ja erilaista.

Kun katsotaan intohimon yliryöpsähtämisen pelkoa silmiin, mieleen nousee kuva niin itseä kuin muitakin kuluttavasta voimakkaiden tunteiden sekamelskasta ja vahvoista, värittyneistä kannanotoista, yhden asian mieheksi/naiseksi leimautumisesta, naurunalaiseksi joutumisesta, epäonnistumisen pelosta ja lopulta: väsymyksestä, masennuksesta ja intohimon täydellisestä menettämisestä. Eli riskejä välttääkseen on paljon turvallisempaa pysyä intohimon ja innostuksen osalta keskivaiheilla, kuin testata mitä hyvää vähän lähempää äärilaitaa löytyisi.

Se, miten paljon siedämme riskejä esimerkiksi ”kasvojen menettämisen” suhteen, on yksilöllistä. Hyvä uutinen on, että riskien sietoa voi siedättää, mikäli haluaa hyödyntää intohimosta löytyvää voimaa omassa elämässään ja työssään: Peloista voi puhua ja niiden käsittelyyn voi rakentaa itselle sopivia työkaluja. Unelmia voi tarkentaa ja niistä on syytä puhua, usein. Niin peloista kuin unelmistakin puhuminen on mahdollista, kun pidetään huolta yhdestä asiasta, eli psykologisesta turvallisuuden tunteesta.

Turvallisuuden tunteesta voidaan pitää yksilötasolla huolta muun muassa omien rajojen ennakoivalla tunnistamisella ja itselle sopivien riskienhallinnan keinojen pohtimisella. Ja kun näistä molemmista on puhuttu, voidaan tarvittaessa katsoa uudelleen niitä rajoja, josko ne olisivat uudelleen määriteltävissä – mikäli sellaiselle on tarvetta. Usein on, etenkin isoissa organisaatioissa, joissa jo egot (peloista puhumattakaan) estävät monia toteuttamasta niitä ideoita, joita tarvittaisiin. Isoissa organisaatioissa tarvitaankin yksilötason lisäksi myös organisaatio- ja tiimitason työskentelyä niin, että ideointi ja unelmointi on kaikille yhdessä tunnetasolla turvallista. Tavoitteena tulisikin olla, että lopulta unelmoinnista ja ideoiden toteuttamisesta tulee osa toimintakulttuuria.

Kirjoituksen alun esimerkkiin palatakseni yksi turvallisuusraja ja toimintamalli ”intohimon yli keittämisen” tapaukseen voisi esimerkiksi olla, että:

1)    Opettelen tunnistamaan omia tunteitani etenkin silloin, kun käsittelen asiaa, johon suhtaudun intohimoisesti

2)    Kun ammatillisen intohimon alueella jokin asia herättää voimakkaan negatiivisen reaktion, pysähdyn ja hengitän syvään

3)    Jos olen vieläkin tunteessa kiinni, mietin tarkkaan, mistä tämä tunne kertoo ja kuuntelen tunnetta, hyväksyn sen ja hengitän vähän lisää

4)    Ennen kun toimin, mietin mitä tässä kohdin pitää ensisijaisesti aikaansaada (ja suunnittelen toimintani sen pohjalta)

5)    Toiminnassani tiedostan ja hyväksyn sen, etteivät kaikki välttämättä jaa intohimoani samalla tasolla tai tavalla kuin minä (he ovat kenties intohimoisia muista asioista)

6)    Kun vien asiaani eteenpäin, säilytän mielessäni tavoitteen ja kuuntelen tarkkaan myös muita ja näin säilytän kykyni löytää yhteinen ratkaisu

Kun oma turvallisuusraja on määritelty ja toimintamalli rakennettu, voikin sitten suhteellisen turvallisesti innostua ja innostaa. Riski sille, että epäonnistuu tavoitteessaan tai että intohimo kääntyy itseään vastaan, pienenee merkittävästi.

 

Coachina annan tässä kohdin sinulle pohdittavaksi kysymykset:

Mitä luulet, missä sinun psykologiset turvallisuusrajasi innostumisen suhteen ovat? Entä organisaatiosi, missä siellä mennään intohimon, innostamisen ja innostumisen osalta? Mikä on sallittua ja mikä ei? Miten organisaatiosi voisi uskaltaa vieläkin enemmän viedä hyviä ideoita käytäntöön?

Mikäli innostamisen teema on teillä ja sinulle juuri nyt ajankohtainen, seuraava osuus on tarkoitettu juuri sinulle:

Rohkeajohtaja järjestää 8.9. klo 9-11 Helsingissä johtajille, esimiehille ja innostamista työssään tekeville ilmaisen aamiaisvalmennuksen siitä, miten sytytät oman porukkasi liekkeihin – mutta niin, että terveet rajat säilyvät. Tilaisuuden otsikko on: ”Esimies liekeissä, pelastakaa organisaatio”. Jos sinä haluat mukaan, ilmoittaudu nyt! Vapaana on vielä viimeiset paikat nopeimmille. Ilmoittautua voit 1.9. mennessä sähköpostitse, palveluksessanne@rohkeajohtaja.fi tai tekstiviestillä +358400347070 -> kirjoita viestiin: ”ilmoittaudun 8.9. tilaisuuteen” ja sähköpostiosoitteesi. Yksityiskohdat osoitteineen saat paluuviestinä.